Tämän postauksen piti alun perin olla aivan eri aiheesta, mutta nyt näyttää siltä, että kirjoitan sodasta. Tänä aamuna nimittäin heräsin, avasin kännykkäni, ja ensimmäisenä näin kaverilta saamani viestin, jossa luki: "Nytkö alko sota". En olettanut, että kun avaisin Iltasanomat, saisin ensimmäiseksi tietää Venäjän hyökänneen Ukrainaan kolmesta eri suunnasta. En tiedä, mitä oletin, mutta en tätä. Ehkä asenteeni oli alun alkaenkin liian positiivinen. Ehkä olen vain ikuinen toiveajattelija.
Kun kuulin Ukrainan ja Venäjän tilanteesta ensimmäisiä kertoja, ajattelin tietenkin, että tilanne kuulostaa paljon Kylmältä sodalta. Tilanteen edistyessä totesin sen kuulostavan myös Talvisodalta. Toivoin tietenkin, että olisin ollut väärässä, ja ettei sotaa syttyisi. Niin kaikki muutkin varmasti toivoivat. Olen koko ikäni ajan oppinut Suomen asemasta Venäjän ja Neuvostoliiton vieressä, menneistä sodista ja taisteluista itsenäisyyden ja koko valtion olemassaolon puolesta. Olen varma, että kaikki Neuvostoliitosta itsenäistyneet, Venäjän rajalla sijaitsevat Euroopan valtiot ymmärtävät Ukrainan tilanteen aivan erilaisella tasolla kuin ihmiset esimerkiksi Yhdysvalloissa. Olen nähnyt somessa sodasta vitsailevia ihmisiä, joiden on helppo puhua. Tokihan kaikki "Vladdy Daddy, please don't start a war" jutut ovat olleet ihan hauskoja, tai ainakin ne olivat tilanteen alussa, mutta nyt, kun tilanne on vakavoitunut ja ihmishenkiä on vaakalaudalla, tästä on leikki kaukana. Koska historian ylioppilaskoe lähestyy minua, historian kulku on käynyt tutuksi. Olen lukenut oppikirjoistani joulukuusta asti sodista, taisteluista, kuolemasta, sorrosta, nationalismista ja suurvalloista, ja opiskellut asiasta aina ala-asteelta asti. Minulle 2000-luvun lapsena nämä kaikki olivat historian tapahtumia. Ne ovat olleet lähellä fiktiota, tuntuneet epätodellisilta ja olleet ennemminkin tarua kuin totta. Vasta vastikään se tosiasia, että nämä sodat olivat todellisia ja että ne ovat oikeasti muovanneet maailmaa, on iskenyt kunnolla. Nyt, kun uhka on aivan rajan takana, alle sadan kilometrin päässä minusta, ymmärrän viimein sen pelon ja jännityksen, jossa ihmiset vielä nykyäänkin elävät. Pelkään ukrainalaisten puolesta. Toivon sydämeni pohjasta, että mahdollisimman moni pääsee turvaan ja että kuolonuhreja tulee niin vähän kuin mahdollista. Kunpa vain tilanne rauhoittuisi ja palaisi normaaliin mahdollisimman pian. Vaikka Venäjän sotavoimat vaikuttavatkin ylivoimaisilta, ehkä Ukraina voi vielä voittaa tämän sodan ja säilyttää itsenäisyytensä, niin kuin Suomi onnistui tekemään aikanaan. Ihmisten on nyt pysyttävä yhdessä, sekä Ukrainassa että muuallakin, ja uskottava parhaaseen lopputulemaan. Tästä on tulossa kamala koettelemus ihan kaikille. Tuhannet ja tuhannet viattomat ihmiset tulevat kärsimään, menettämään perheitään, kotejaan, henkiään. Emme voi tehdä muuta kuin osoittaa tukeamme Ukrainalle ja toivoa, että tilanne voidaan vielä ratkaista ennen kuin on liian myöhäistä. Suomalaisena minun on osoitettava huoleni siitäkin, mitä tapahtuu, jos Venäjä alkaa varustaa Suomen vastaista rajaansa. Tulisiko meidän liittyä Natoon? Tulisiko meidän yrittää taistella omillamme? Meistä jokaisella on perheenjäseniä, jotka eittämättä joutuisivat taistelutantereelle. En tiedä, pakenisimmeko rajan yli Ruotsiin vai pysyisimmekö täällä viimeiseen asti. En tiedä niin mitään. Voin vain pelätä, odottaa ja toivoa parasta. ~ Fiar
0 Comments
Olen pohtinut blogin aloittamista jo pitkään, muutaman vuoden. Silloin tällöin ajatus on tuntunut hölmöltä ja silloin tällöin olen haaveillut sen perään aivan liikaa, ja kappas vain, tällä kertaa houkutus vei voiton. Eihän sitä loppujen lopuksi tiedä, mitä tästä vielä syntyy! Olen aika monta kertaa joutunut huomaamaan, että löytääkseen jotain, mistä pitää, on otettava se paljon puhuttu ensimmäinen askel. Otetaanpas esimerkki.
Kun olin lapsi, katsoin YouTubesta videoita, joita muut ikäiseni olivat taitavasti animoineet aivan yksinään, ja kadehdin heitä. Halusin olla yksi heistä! Halusin olla taitava, osata piirtää kauniita kuvia ja laittaa ne liikkumaan samalla tavalla kuin nämä ihmeelliset nimimerkit, jotka olivat toinen toistaan vaikuttavampia. Kuinka ollakaan, eräänä päivänä kun tutkin isäni läppäriä, löysin sieltä sellaisen ohjelman kuin Microsoft Paint! En osannut englantia enkä tiennyt, mitä "paint" tarkoitti, mutta ohjelman kuvakkeena oli maalauspaletti ja pensseli, joten pienet aivoni laskivat yksi ynnä yksi ja klikkasivat ihmeellisen ohjelman auki. Silloin löysin tieni digitaalisen taiteen ihmemaailmaan apunani Paintin tarjoamat, alkeelliset työkalut, joiden käytön mestaroinnin jälkeen olen siirtynyt hieman... kehiittynempien ohjelmien pariin. Lähes kymmenessä vuodessa digitaalisesta taiteesta on tullut suuri osa elämääni, ja olen löytänyt tieni taideyhteisön laidalle, mistä katselen muiden touhuja vähin äänin. Taide on siis todellakin paras esimerkki, joka minulla on tarjottavanani tähän hätään. Vaikka kirjoittaminen onkin rakas harrastus, olen tehnyt sitä niin pienestä pitäen, etten edes muista ensiaskeleitani sen kanssa. Ensimmäiset muistoni kirjoittamisesta olivat ajalta ennen, kuin osasin edes lukea; sanelin tarinaa hirmuisella vauhdilla ja äitini kirjoitti kaiken paperille. Sitten kuvitin jokaisen sivun värikkäin tussipiirroksin. On hauskaa ajatella, että siinä tilanteessa olin silloin, ja nyt olen tässä, takanani satoja sivuja kirjoitusprojekteja ja uusi sellainen tässä, silmieni edessä. Nämä menneisyyden tapahtumat ovat olleet todella merkittäviä osia elämääni, sillä ne ovat muovanneet niin vahvasti sitä, mitä teen nykyään. Kiinnostuksenkohteeni, aineet, joita haluan opiskella, miten vietän vapaa-aikani... ne vaikuttavat kaikkeen. Toivon siis, että tämän blogin aloittaminen muovaa tulevaisuuden itseäni samalla tavalla, kuin myös kaikki muut tulevat harrastukseni. Pitkään ennen blogin aloittamista mietin, milloin on hyvä hetki aloittaa, ja odotin täydellistä ajanjaksoa, jolloin olisin vain satumaisesti tiennyt, että nyt minä aloitan. Huomasin kuitenkin, että se vartomani paras hetki oli milloin tahansa vain uskalsin tarttua toimeen. Ensimmäinen askel saattaa olla vain pieni kynnys tai suuri harppaus, mutta sen ottamisen jälkeen kaikella on tapana selkeytyä. Toivon siis, että tämänkin sivun kanssa kaikki loksahtaa paikoilleen ajan myötä. ~ Fiar |
|